keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Plaah.

Meinasihan se tämäkin blogi tyssätä jo toisen kerran. Blogin tavoitteet ovat menneet kutakuinkin täysin persiilleen, joten inspiraatio kirjoittamiseen on ollut myös jokseenkin vähissä.

Edellisen blogitekstin jälkeen tuli harrastettua lähinnä ansiokasta velttoilua, jolloin varsinkaan liikunnalliset tavoitteet eivät juuri edistyneet. Kisa-auton parissa oli myös tuolloin huomattavaa kiirettä, joka vielä haittasi liikunnan harrastamista. Jokatapauksessa kuitenkin sain käytyä sekä pyöräilemässä että suunnistamassa suunnilleen joka viikko.

Hieman vapun jälkeen alkanut koivun siitepölykausi on pysäyttänyt liikuntaharrastuksen käytännössä totaalisesti. En muista koskaan olleen näin voimakasta kukintaa, jolloin autotkin olisivat värjääntyneet keltaisiksi koivun siitepölystä. Loppukesällä männyn siitepöly usein aiheuttaa tämän, mutta männyn siitepöly allergisoi erittäin harvoin.
Jo pelkkä normaali lonniminen ja työssäkäynti on ihan riittävän tuskaista. Kerran viikossa oleva jumppakaan ei ole mitenkään parhaalla tavalla sujunut.

Koska treenaaminen on em. syistä estynyt jo monta viikkoa, blogin alussa esitetyt tavoitteet pitää valitettavasti hikiurheilun kannalta haudata. Uusien asetanta on myös hieman hataralla pohjalla, mutta asetetaan myös kuitenkin.

Tahkolla viimevuotisen ajan alittaminen. Tässäkin on tekemistä tällä kunnolla. Ainoa etu on reitin tuntemus.
Suunnistuksessa pyrkiminen 10 minuutin kilometrivauhtiin. Loppukesästä tähän pitäisi päästä ~6km reitillä.

Jukolan viestin, sekä ajatuksissa olleen muun pyörätapahtuman joutuu jättämään väliin. Ne vähät treenimahdollisuudet mitä ehkä kesäkuussa on, täytyy käyttää Tahkoon valmistautumiseen. Mahdollisia muita liikuntatapahtumia katsotaan sitten syssymmällä.

Autosuunnistusauton remontti valmistui ihan sopivasti ennen kevään kansallista kisaa. Johtosarjamuutokset onnistuivat suhteellisen hyvin ilman ylimääräisiä koukeroita. Kansiremontissa oli oma hommansa, mutta sujui sekin. Samalla tuli taas kerran korjattua vuotaneet pakosarja-pakoputki-tiivisteet. Nyt modasin tiivisteitä vähän paremmin sopiviksi joten toivotaan että tiiviys säilyy tavallista pidempään.

Kisa itsessään oli mukava, mutta paikalliseen tapaan ei oikein meille suotuisa. Reittiasemia oli ihan pimeä määrä, joten puuttuviakin oli sitten enemmän kuin alkukauden kisoissa yhteensä. Sijoitus ei ollut kummoinen, eikä nousupistetili karttunut. Mutta ihan hauskaa oli, joskin autossa alkoi olla lämmin näillä keleillä.
Ennen kesän pidempää kisataukoa on harkinnassa osallistua yhteen pienempään harjoituskilpailuun. Kisan tekijän tietäen lienee kisattavaa riittävästi ajomatkan kompensoimiseksi.

Kisatauolla toivottavasti joutaa sijoittamaan aikaa sekä kisa- että muiden autojen käsittelyyn, muiden harrastusvälineiden ropellukseen ja myös niiden kuljettajan henkisen- ja ennen kaikkea fyysisen suorituskyvyn parantamiseen.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Tehokausi alkaa

Katselin kalenteria, ja totesin kauden päätavoitteeseen eli Tahkolle olevan 12vk, eli noin 3kk.
On tullut aika lisätä harjoittelua reilusti.
Tiedän kyllä, että pohjat olisi pitänyt tehdä jo talvella, mutta kun se kerran on ollut vaillinaista, niin ei siitä sen enempää. Nyt pyritään valmistautumaan tapahtumaan.

Välitavoitteena ovat Jukolan viesti kesäkuun puolessa välissä ja sitä ennen MTB-maraton joko Rajamäellä toukokuun alussa tai Korsossa kesäkuun alussa. Parhaiten valmistautumiseen sopiva Valkeakosken maraton on samana päivänä kuin Sasti-ST -autosuunnistuskisa Jyväskylässä.

Olen ajatellut käyttää erään pyöräilykirjan ohjelmaa soveltuvin osin, jos se saisi hieman kurinalaisuutta harjoitteluun. Soveltaa on pakko, kun ei kyllä aika ja ennenkaikkea inspis riitä tekemään moisia harjoitusmääriä pelkällä pyöräilyllä. Lisäksi on muitakin tavoitteita kuin pelkkä pyöräilyvauhdin kasvattaminen.

Viime viikkojen aktiviteetit ovat olleet erinomaisen vaihtelevia. Kevyt flunssantynkä ja työkiireet aiheuttivat yhden viikon valumisen tyystin hyväntekeväisyyteen. Turku-rastien kesäkausi alkoi, joten nyt on tiedossa hyviä ratoja joka viikko. Ensimmäiset rastit olivatkin liki Ässän mielimaastossa, ja suunnistus nyt sujui jotensakin, joskaan ei lähellekään tavoitetta. Kilometrivauhti hiukan alle 4 km:n radalla oli lähes 11min/km. Harjoitusohjelman vaatimusten vuoksi täytynee siirtyä 6km reitille, eikä se tietysti mahdollisen Jukolan kannaltakaan ole huono asia, osuuspituudet Jukolassa kun ovat yleensä melko runsaita.

Pääsiäispyhinä lähdin nopealle lenkille ensimmäistä kertaa tänä keväänä täysjoustolla. Taas muisti että miksi sitä metsässä ajelua harrastaa ja miksi maastofillareihin rakennetaan jousitus... Oli niin mahtavaa että piti ihan pelkästä riemusta tykittää välillä niin kovaa kuin äijästä vain lähtee. Kävin vielä lopuksi kiipeämässä pari kertaa nyppylän josta ajattelin mäkikuntoa ammentaa. Mäki on mukava kun sitä voi ajaa edestakaisin ylitse jolloin yhdellä kierroksella tulee 2 nousua ja laskua. Suuren suuri se ei ole, joten sitä varmaan pitäisi ajaa enemmän kuin kahdesti...

Suunnistusautonkin remontti on jokseenkin vaiheessa, kaikki vähänkään tärkeät hommat on tekemättä ja kisaan on reilu kuukausi. Välttämättä ennen kisaa pitää tehdä kansipahviremontti, koska nykyinen ilmiselvästi vuotaa. Lisäksi olen rakennellut autoon uutta moottorin johtosarjaa, mahdollistaakseni kaikkien koneen anturointien käytön. Vanha johtosarja oli muutenkin melkoinen harakanpesä, ja kiireessä tehty. Ihmeen vähän sekin aiheutti luotettavuus- tai muita ongelmia. Kevään kisakalenteri on melko lyhyt, mutta katsotaan mistä saataisiin kerättyä ohjelmaa...

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kevyturheilua

Mennyt viikko oli kuntoilun kannalta kaksijakoinen. Toisaalta hyvä, toisaalta taas ei.

Sain kiskottua itseni työmatkapyöräilemään. Tämä nyt ei meikäläisen kohdalla mitään erityistä urheilua ole kun matka on aika lyhyt. Mutta kaikki kilometrit auttavat tavoitteen saavuttamisessa. Alkuviikolla paluumatkasta vielä muodostui suunniteltua kovempi harjoitus tanakanpuoleisen vastatuulen vuoksi.

Koko viikon ajot ajelin talvifillarilla, vaikkei se pyörätierunttaukseen paras tallista löytyvä olekaan. Talvifillarissa oli vielä edessä melkoinen piikkisika, Schwalben Ice spiker joka painaa enemmän kuin tarpeeksi eikä kauhean rullaavakaan ole. Viikonloppuna vaihdoin tuon tavalliseen maastorenkaaseen. Tästä ja reilusta paineelisäyksestä huolimatta alkoi maasturilla sutkuttaminen tympiä, ja kiukutteleva takavaihtaja ei ainakaan inspistä lisännyt.
Talvifillari siis vaatinee vielä pientä modausta. Suurimpana voimansiirron saaminen järkevästi toimivaksi, ketjun ollessa jommassa kummassa pakan laidassa, taaksepäin ei sovi polkea yhtään tai ketjut hyppäävät väärään paikkaan. Joku kunnon ohjuri siis tarvitaan.
Lisäksi ajattelin vaihtaa aparaattiin huomattavan rullaavat "maasto"renkaat, ajokaverilla olisi sellaiset hyllyssä käyttämättä. Tämä mahdollistaisi sekä siedettävän pyörätieajon että jonkinlaisen maastokelpoisuuden mm. mahdollisia työmatkametsäekskursioita silmälläpitäen.

Koko viikkoa haittasi pahasti vähitellen pahemmaksi hiipinyt selkäjumi, joka pahimmillaan teki nukkumisen, syömisen ja työnteon erittäin tuskaiseksi. Fysioterapeutti sai hommaan kummasti parannusta mutta poissa tuo ei vieläkään ole. Nyt toki pystyy jo lähes normaalisti urheilemaan. Pahimmillaan teki suunnilleen mieli seistä päällään kun missään asennossa ei ollut hyvä olla.

Viikonloppu piti sisällään suunnistusta kävellen paremman puoliskon kanssa, ja kevyttä retkipyöräilyä. Viikko oli kevyt mutta mukavan aktiivinen.

Alkuviikosta jouduin työmatkalla ohitetuksi CC-kuskin toimesta joten oli pakko kaivaa oma käyräsarvinen talviteloilta. Vaihdoin nastarenkaat pois alta ja laitoin marathonit tilalle. Samalla huomasin kummassakin alkavia vaurioita, toisessa lankavian ja toisessa melkoisia koloja tappajasepelin jäljiltä. Tämän seurauksena laitoin sitten vielä vähän kisaisemmat Marathon supremet tilaukseen. Eiväthän nuo toki sepeliä yhtään paremmin kestä, mutta tarkoitus on ajaakin noilla kesällä. Sepelikeleillä voi sitten puskea talvipyörällä. Renkaat tulevat saksasta, 2 rengasta ja 2 sisuria maksoivat suunnilleen saman kuin kotimaassa 1,2 päällirengasta, postikuluineen...

Ensimmäinen työmatka kyllä taas kertoi mikä ero on maastopyörällä ja edes puoliksi kestopäällysteelle tarkoitetulla CC-pyörällä. Alle 7km työmatka nopeutui 5 minuuttia!! Toki keli oli mitä parhain, mutta eron voisi sanoa huomaavan..

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hankipyöräilemässä

Viime viikon alun pakkaset kovettivat hanget niin mahtaviksi että hankikannolla ajo onnistui tavallisellakin pyörällä. Pitihän sitä päästä kokeilemaan. Laskemalla rengaspaineet niin alas kuin uskalsin, pysyin pinnalla enemmän kuin upoksissa, vaikkakin hangen läpi putoilun väli oli yleensä jotain 2 ja 300m väliltä. Parilla pellolla onnistui jopa ojien ylittäminen putoamatta hankikannolta. Lopultakin kasaan saatu talvipyöräkin tuntuu toimivan kelvollisesti, maaston ulkopuolella ajossa ei ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ennen kunnollista maastokoeajoa, pitänee hankkia jonkinasteinen ketjunohjuri, jolla ketjun saa pysymään kunnolla eturattaalla. 1x8 setupilla ilman etuvaihtajaa ketjut taatusti putoilevat työmatkaa röykkyisemmässä maastossa.

Suunnistamassakin kävin, reissu vain meni tyystin pipariksi sekä suunnistamisen että juoksun kannalta. Suunnistus oli aikamoista hortoilua, alkaen heti ensimmäisestä rastivälistä jolle tuli ekassa pusikossa noin 30 asteen suuntavirhe ja siksi varmaan 300m lisää matkaa. Enemmän hommaa kuitenkin haittasi kumma polte keuhkoissa joka tuntui estävän järkevän hapensaannin. Em. syistä inspis loppumatkalla oli jokseenkin surkea kun matka ei edennyt kuin kävelemällä. 3,9km ja 53 minuuttia ei edelleenkään ollut tavoitteen mukaista, joten treenaamista on jatkettava...

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Suunnistusharjoitus

Kuntokuuri on alkanut. Turun Suunnistajat järjestää ns. kuntorasteja myös talvisaikaan.
Talvirastien nimellä pidettävät tapahtumat toimivat kuten tavalliset sulan kauden kuntorastit, ajankohta vain poikkeaa tavallisesta, nämä kun ovat lauantai-aamupäivisin.

Tämän viikon rasteilla oli myös Turku Sprint cup -osakilpailu, joka ilmeisesti on ihan oikea kansallinen suunnistuskilpailu.

Kuntorastiradatkin olivat sprint-tyylisiä, vaikkakin kulkivat suurelta osin ihan oikeassa metsässä. Paikoitellen eteenpäin puskeminen oli jokseenkin raskasta polvisyvyisen lumen vuoksi, mutta harjoittelustahan tässä kysymys olikin. Kuntorastien radat poikkesivat huomattavasti kansallisen kisan radoista, ja koska olin heti alkuvaiheessa liikkeellä, joillain rasteilla ei ollut käynyt muita kuin rastintuoja. Tällöin sai kyntää joko reilusti lumessa tai satunnaisesti onnistuin pysymään hankikannolla.

Juoksin muiden kiireiden takia vain "3km" reitin, joka todellisuudessa oli ihannepituudeltaan 2.6km. Aikaa onnistuin polttamaan yli 31 minuuttia, joten tavoitevauhdista ollaan tuskaisen kaukana. Olkoonkin, että kesäkelillä sama reitti olisi mennyt arviolta 25 minuuttiin. Lisäksi parisenkymmentä sekuntia toiseksiviimeiseltä rastiväliltä voisi käydä perimässä koiraansa irtipitäneeltä, täyden pysähdyksen aiheuttaneelta koiranulkoiluttajalta. 1€/sek, kiitos.

Kaikesta huolimatta sijoitus ko. radalla oli huikea, en nyt ihan moista odottanut. Enemmän kyllä oli kyse muiden hitaudesta kuin meikäläisen nopeudesta. Kelit ovat osoittaneet kevääntulon merkkejä, joten suunnistukselliset harjoitteet lisääntynevät reilusti lähiaikoina. Ehkä jokin tavoitteista on vielä saavutettavissa.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Autosuunnistus in Action

Pitkähkö video luokkavoittoon päättyneen Kutun kierroksen kakkosjaksolta. Jakson loppupää, videon alkukohtaan mennessä oli jaksoa ajettu jo yli vartti. Vähän lyhyemmätkin jaksot olis piisannut, myöhästymismäärät venyivät tällä tavalla lähes naurettaviksi...



Kamera vispaa kumman paljon, ilmeisesti kiinnityksen tukevuudessa on toivomisen varaa. Vauhtikaan ei kummoista ole, mutta kaikki kilvet lopulta löytyivät. Kyseisestä kisasta on yksi minidv-nauhallinen matskua, katsotaan josko löytyisi muuta julkaisukelpoista.

Pyritään hankkimaan vauhdikkaampaa materiaalia tulevissa kisoissa. Samalta youtube-kanavalta löytyy myös materiaalia muista aikaisemmista kisoista.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Muut tavoitteet

Tavoitetilanne autosuunnistuksen osalta tulikin jokseenkin käsitellyksi edellisessä postissa.

Muiden tavoitteiden edistäminen on ollut erittäin minimaalista. Syynä vallitsevaan tilanteeseen on keliolosuhteet, jatkuva remontteeraaminen milloin minkäkin auton kanssa ja yleinen laiskuus. Olen hyvin huonosti hiihtoihmisiä, ja lasketteluharrastuskin on loppunut liki tyystin kun täältä lounaiskulmasta on niin tuskainen matka jokaiseen järjelliseen laskettelumäkeen. Paikalliset mäet sopii lähinnä ylä- ja alamäkiajon harjoitteluun pyörällä.

Lylynlykintäsuksia en edes omista, ja lisäksi sen mitä viime vuosina on tullut vuokrakamoilla kokeiltua, olen todennut ettei perinteisen tyylin hiihto ole kyllä meikäläisen laji yhtään. Sukset kun eivät koskaan joko pidä kunnolla, tai sitten tökkii niin että homma on vielä raskaampaa. Lipsuva suksi on suunnilleen raivostuttavinta mitä tiedän, ja kärsivällisyys ei riitä tekniikan opetteluun niin hyvin että hommasta tulisi jotain. Tämä taas johtaa siihen, että hiihdon kannalta pitäisi aina olla konelatu, ja se kausi tässä suomenkolkassa on niin lyhyt että 300+ euroa vehkeisiin on kyllä liikaa.

Vaellushiihto jollakin järjellisillä metsävälineillä voisi olla kivaa, eränkäyntiä vain on tullut harrastettua vielä hiihtoakin vähemmän... Meikäläisen talviliikuntaväline voisi olla lumikengät, ainakin jos talvet jatkuvat tällaisina, lunta on ollut ihmeen paljon viime vuosina. Lumikengistä olevat vähät kokemukset ovat ainakin vielä olleet pelkästään positiivisia.

Toki pyöräilyäkin voisi näin talvella harrastaa, mutta edellämainittujen syiden vuoksi sekin on ollut jokseenkin harvinaista. Tämän yritän kyllä korjata, ja saada ns. talvifillarin ajokuntoon vielä ennen kuin lumet sulavat. Remonttiaika vaan on ollut todella kortilla koko alkuvuoden muiden projektien takia.

Sisäliikunta onkin ollut aktiivisinta alkuvuoden aikana, uintia noin kerran viikossa sekä jumppaa miehille maanantaisin. Kummatkin erittäin pätevää liikuntaa, mutta lähinnä kunnon ylläpitämiseen soveltuvaa. Näillä ei Tahkon suoritusaikaa paranneta. Mutta tyhjää parempia joka tapauksessa.

Talviloma houkutteli siinä määrin paheellisten elämäntapojen pariin, että on aika kevään ryhdistäytymiselle. Eli siis tarpeeton "viinan"juonti pois ja lopetetaan karkkien jatkuva mussuttaminen.